Skip to main content

Parolan Pihapuu tarjoaa kattavasti metsurin töitä.

PALVELUT

01

Puunkaato

Hoidamme vaativatkin puunkaadot hallitusti ja turvallisesti.

Parolan Pihapuu on erikoistunut puunkaatoon, jossa korostuvat turvallisuus, tarkkuus ja kokemus. Puita kaadetaan niin väljillä tonteilla kuin ahtaissa ja haastavissa paikoissa, esimerkiksi rakennusten, teiden tai sähkölinjojen läheisyydessä.

Voimme kaata yksittäisen puun tai tulla tekemään laajempaa harvennusta. Teemme työn aina asiakkaan toiveita kunnioittaen.

02

Raivaus

PAROLAN PIHAPUU TOTEUTTAA SEKÄ MAISEMARAIVAUSTA ETTÄ TALOUSMETSÄN RAIVAUSTA.

Maisemaraivaus sopii erinomaisesti, kun piha tai maa-alue kaipaa selkeyttämistä, viihtyisyyttä ja käyttöön palauttamista. Työn jälkeen alue on siisti, turvallinen ja helposti hyödynnettävissä.

Talousmetsänraivaus pitää sisällään perkausta, taimikonhoitoa ja ennakkoraivausta metsänomistajan toiveiden mukaan.

03

karsinta & pilkkominen

Hoidamme kaadettujen puiden karsimisen ja pilkkomisen määrämittaan. Halutessanne hoidamme pois kaadetut puut ja oksat. Nämä ovat toimenpiteitä, mistä sovimme aina asiakaskohtaisesti.

Ota myös yhteyttä tuulivahinkojen korjaamiseksi. Raivaamme puut pois ja siistimme alueen.

04

kantojen jyrsintä

Luonto hajoittaa kantoja suhteellisen hitaasti, siksi kantojen jyrsintä sopii hyvin pihamaille, missä halutaan säilyttää yleinen siisteys. Parolan Pihapuu jyrsii kannot hakkeeksi ja tarvittaessa huolehtii myös kuopan täyttämisestä toiveiden mukaan.

05

POLTTOPUUT

Valmiit polttopuut helposti ja nopeasti.

Parolan Pihapuu valmistaa laadukkaat polttopuut asiakkaan omista puista paikan päällä. Käytössä on tehokas halkomakalusto, jolla puut saadaan nopeasti käyttövalmiiksi.

06

METSÄNHOITO

TARVITSETKO APUA METSÄNHOIDOLLISISSA TÖISSÄ? OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ JA KESKUSTELLAAN TARKEMMIN.